KOHINA-koskimelonta ry 10 v ja Freestyle-melonnan SM-kisat 18.6.2016

KUTSU KOHINA -KOSKIMELONTA RY:N 10-VUOTISJUHLIIN

10 vuotta sitten kauniina kesäkuun päivänä joukko koskimelojia pääkaupunkiseudulta päättivät perustaa oman, pelkästään koskimelontaan keskittyvän seuran. Syntyi Kohina-koskimelonta ry. Suurimpana ponnistuksena seuran alkuvaiheissa oli oman tukikohdan, Kontin, rakentaminen. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 2007 Kymijoen rannalla, ja rakennus valmistui EU rahoituksen turvin talkootöillä kahdessa vuodessa. Vuosien saatossa Kohina on kasvanut liki 200 jäsenen melontaseuraksi. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman aktiivisten jäsenten ja lukuisten yhteistyötahojen apua.

Kohinan kymmenvuotista taivalta juhlitaankin Kontilla 18.6.2016!

Päivällä on Kontilla avoimet ovet kakkukahvien kera klo 12-16 ja illalla klo 18 alkaen juhlimme 10-vuotiasta Kohinaa vapaamuotoisesti.

FREESTYLEMELONNAN SUOMENMESTARUUDET RATKAISTAAN 18.6. KOTKASSA

Freestylemelonnan SM‐kilpailut kokoavat Suomen koskimelonnan huiput Kotkan Kymijoelle. Kilpailupaikkana toimiva Kinkkubingo‐stoppari tarjoaa yleisölle helposti tavoitettavan näköalapaikan maailmanluokan freestylemelojien näyttävien suoritusten seuraamiseen.

Lauantaina 18.6. Kymijoki kokoaa parisenkymmentä Suomen parasta koskimelojaa ratkaisemaan freestylemelonnan suomenmestaruudet. Kilpailupaikkana toimii Kinkkubingo-stoppari, jossa kokeneet melojat pääsevät esittämään osaamistaan näyttävissä ja ilmavissa freestyleliikkeissä.

Odotettavissa on todella kovatasoinen kilpailu, jossa finaaliin pääseminen vaatii onnistuneen suorituksen. Finaalissa on luvassa maailmanluokan freestylemelontaa ja mitali irtoaa vain huippusuorituksella.

Kilpailuihin on yleisöllä vapaa pääsy!

YHTEYSTIEDOT

Aika:
Lauantaina 18.6. kello 10.00 alkaen, yleisölle kello 11.00 alkaen.

Kilpailupaikka:
Kymijoen Pernoonkoskien Kinkkubingo‐stoppari, Koskipoukamantie (Laajakoskentie 788), 48750 Kotka. Kilpailupaikalla on reilusti parkkipaikkoja ja hyvä näkyvyys kisasuorituksiin.

Järjestäjä:
KOHINA – koskimelonta ry

Kilpailunjohtaja:
Riikka Nurmela, riikka.nurmela@kohinaa.com

Mediayhteydet ja haastattelupyynnöt:
Tuula Jokinen, 040 737 1771, tuula.jokinen@kohinaa.com

KILPAILUJEN AIKATAULU

ALKUERÄT
11:00 K1N35
11:30 K1M35
12:10 K1N
12:55 K1M

FINAALIT:
13:45 K1N35
14:15 K1M35
14:45 K1N
15:20 K1M

Lämpimästi Tervetuloa,

KOHINA-koskimelonta ry